lauantai 9. helmikuuta 2013

Tortilla Española


Kokoonnuttiin eilen kivan porukan kanssa istumaan ilta ja suunnittelemaan tulevaa. Illan emäntä oli loihtinut pöytään ihania tapaksia; marinoituja munakoisoja joista tehtiin suupaloja mozzarellan kera, paahdettua paprikaa satumaisen soosin kanssa, falafelejä, tapenadea jne jne. Maistuivat aivan fantastisilta! Toin itse pöytään espanjalaisen tortillan. Herkkujen kanssa maistui mainiosti kuplajuoma ;)

Tässä tortillan ohje (suupaloiksi tapaspöytään isommalle joukolle taikka 4 hengelle päivälliseksi):
Oliiviöljyä
1-2 murskattua valkosipulin kynttä
4 kevätsipulia tai salottisipulia
1 punainen paprika pieneksi pilkottuna
4-6 keitettyä perunaa
5 isoa tai 8 pienempää kananmunaa
1 dl smetanaa
noin 1,5 dl raastettua tuoretta parmesanjuustoa
suolaa ja pippuria

Lämmitä uuni 190-asteiseksi. Peitä  18x 25 cm uunivuoka  leivinpaperilla ja sivele se oliiviöljyllä.

Kuullota sipulit ja paprika pannulla niin että ovat pehmenneet, mutta eivät ruskistuneet. Anna jäähtyä hieman ja sekoita perunanlohkot mukaan.

Vatkaa munat, smetana ja juusto yhteen isossa kulhossa ja sekoita lopuksi kaikki yhteen. Mausta seos suolalla ja pippurilla.

Laita koko komeus uuniin ja paista 30-40 minuuttia tai kunnes seos on kullanruskea ja keskeltä jähmettynyt.  Tarjoile lämpimänä salaatin kera päivälliseksi tai anna jäähtyä ja leikkaa tapas- paloiksi.

Buen provecho!



5 kommenttia:

  1. Kiitokset kehuista, myös tortilla oli aivan erinomaista! Tässä illan muu ruokalista, jos kiinnostaa :) Kaikki ei mahdu kerralla, niin laitan useampaan viestiin...

    Tapas-ilta kahdeksalle
    ---
    1 vaalea leipä
    2 pakettia salaattia (napolitano mix + mini romana)
    2 pakettia miniluumutomaatteja
    2 pakettia halloumia (lohko muutamaan osaan ja paista, itse tykkään paksuista paloista niin pysyvät mehevämpinä)
    ---
    Tapenade:
    (innoittajana ravintola Tapiontorin tapenade)

    isohko purkki mustia oliiviviipaleita
    pieni purkki vihreitä oliiveja
    1-2 kypsää tomaattia
    (1 valkosipulinkynsi)
    ripaus sokeria
    ekstra neitsyt oliiviöljyä

    Hienonna oliivit ja tomaatti (ja valkosipuli) karkeaksi tahnaksi. Sekoita joukkoon sokeri. Kaada päälle oliiviöljyä niin, että kolot täyttyvät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Munakoiso-mozzarella-taskut:

      3 munakoisoa
      suolaa
      4 valkosipulinkynttä
      1 puska tuoretta basilikaa
      5 rkl balsamiviinietikkaa
      ekstra neitsyt oliiviöljyä
      iso paketti mozzarellaa
      ripaus sokeria

      Viipaloi munakoiso n. sentin paksuisiksi pitkiksi, viistoiksi viipaleiksi, suolaa viipaleet ja anna niiden itkettyä puolisen tuntia. Huuhtele viipaleet, levittele ne uunin pelleille, pirskottele oliiviöljyä päälle ja grillaa uunissa pinnalta hieman ruskettuneiksi.
      Hienonna valkosipuli ja basilika, lisää ripaus suolaa ja sokeria, sekoita balsamicon ja reilun desin oliiviöljyä kanssa. Asettele munakoisoviipaleet purkkiin kerroksittain marinadin kanssa ja kaada päälle oliiviöljyä sen verran että munakoisot peittyvät. Anna marinoitua vähintään 4 tuntia.
      Viipaloi mozzarella suunnilleen munakoisoviipaleiden paksuisiksi siivuiksi. Aseta mozzarellaviipale munakoisoviipaleelle, ja taita munakoisoviipale kahtia niin, että mozzarella jää ”taskuun”. Kiinnitä coctailtikulla ja asettele kivasti tarjottimelle.

      Poista
    2. Paprika-oregano-sandwichit:
      (mukaillen Könemannin Suurta herkkupalakirjaa)

      2 punaista ja 2 keltaista paprikaa (täyte olisi riittänyt kolmansillekin, mutta näitäkin jäi yli)
      tilkka oliiviöljyä
      1 prk mascarponea
      muutaman sentin pala pecorinoa
      4 kevätsipulia
      n. puoli puskaa oreganoa
      pari ruokalusikallista pinjansiemeniä

      Puolita paprikat, poista siemenet ja valkoiset osat. Asettele uunin pellille kuori ylöspäin ja pirskottele päälle oliiviöljyä. Grillaa niin, että kuori mustuu ja halkeilee. Pistä palat muovipussiin ja jäähdytä.
      Raasta pecorino. Soseuta kevätsipuli, oregano ja pinjansiemenet, sekoita pecorinon ja mascarponen kanssa.
      Nylje paprikat. Tee paprikoista ”sandwicheja” levittämällä paprikaviipaleelle oreganotahnaa ja laittamalla sitten toinen paprikaviipale päälle. Leikkaa suupaloiksi ja kiinnitä coctailtikuilla. Tahnalla päällystetyistä paprikoista voi myös tehdä rullia, joiden annetaan olla jääkaapissa muutama tunti ja sitten siivutetaan ”hyrriksi”.

      Poista
    3. Falafel:
      (mukaillen Marttojen kreetalaisen kokkausillan reseptiä)

      kuivahtanut leivänkanta, josta saisi 3 viipaletta (tällä kertaa oliivileipää, korvattavissa myös korppujauholla)
      3 rkl sitruunamehua
      1 prk kikherneitä
      1 sipuli
      3 valkosipulinkynttä
      puolisen puskaa korianteria
      1 tl jauhettua juustokuminaa
      1 tl kanelia
      1 tl kasvisliemijauhetta
      ripaus suolaa
      1 kukkurallinen ruokalusikallinen vehnäjauhoja
      2 kukkurallista ruokalusikallista seesaminsiemeniä
      2 kananmunaa (jos keksii muuta käyttöä valkuaisille, tähän riittää keltuaiset)

      Paloittele leipä ja pirskottele sille sitruunamehut. Huuhtele ja valuta kikherneet (pakkauksen ohjeen mukaan, nämä eivät siis olleet kuivia :)).
      Hienonna sipuli ja valkosipuli sekä korianteri.
      Soseuta kikherneet, leipä ja sipulit tahnaksi keskenään. Sekoita joukkoon loput kuivat aineet sekä kananmunat.
      Muotoile mössöstä kahden lusikan avulla pieniä pullia (tästä määrästä tuli n. 45 kpl) leivinpaperille ja anna kuivua vähän aikaa.
      Laita isoon kattilaan öljyä kuumenemaan ja ota viereen syvä lautanen, jolla on pari arkkia talouspaperia. Jos mahdollista, avaa keittiön ikkuna ja sulje ovi. Uppopaista pullia n. 3 min, niin että niistä tulee tummahkon ruskeita. Homma toimi aika hyvin niin, että niitä nosteli yksitellen kattilaan n. 6 kpl, sitten käänteli ne, nosteli yksitellen öljyyn seuraavat n. 6 kpl ja sitten nosti ensimmäiset 6 pois. Nosta valmiit pullat talouspaperille valumaan.

      Poista
  2. Kiitos Eeva, aivan mahtavaa kun laitoit reseptit tänne kaikkien iloksi!

    VastaaPoista