perjantai 1. helmikuuta 2013

Jumalaisen hyvä salaatti


Harrastan reseptibongailua, ihan kokoajan ja kaikkialla ollessani. Jos istun kahvilassa ja näen lehdessä hyvän reseptin, tallennan sen muistiin, blogeista löytyy ihania vinkkejä ja ystäviltä otan vastaan reseptejä ilomielin. Reseptien vaihtelu on myös yksi meidän perheen suosikkiharrastus. Hyvät reseptit laitetaan jakoon välittömästi : ) Tykätään kaikki hyvästä ruuasta!

Me suomalaiset ollaan yleisesti ottaen aika jumiutuneita siihen ajatukseen, että salaatti on yhtä kuin salaatinlehdet, tomaatti ja kurkku. Jos ihan villiksi heittäydytään niin mukaan pilkotaan joskus paprikaakin. Eikä siinä mitään, saa niitä syödä ilomielin. Kesällä suoraan torilta ostetut punaiset ja kypsät tomaatit ovat mitä ihaninta herkkua, hyvistä avomaan kurkuista puhumattakaan, mutta näin talviaikaan ne maistuvat mielestäni ihan puulta…..

Salaatin tekemisessä rajana on vain oma mielikuvistus. Sinne sekaan voi laittaa ihan mitä hyvänsä, hedelmiä, vihanneksia, raakoja ja kypsiä, pähkinöitä, siemeniä, kanamunaa, mitä vaan ikinä keksit tai kaappiin on jäänyt.

Tässä jumalaisen hyvässä salaatissa yhdistyy itseäni miellyttävät maut täydellisesti, se on samaan aikaan raikasta, rapeaa, suolaista ja makeaa- aivan ihanaa! 





Resepti tulee tässä:
1 granaattiomena
Kookosöljyä
1 dl kypsennettyä Quinoaa ( Kvinoaa)
Rucolaa ( syöjiin nähden sopivasti)
Mitä tahansa muuta salaattia ( syöjiin nähden sopivasti)
Hasselpähkinöitä ( tai mitä vaan muita pähkinöitä)

Kastike ( riittää ainakin 4 hengen annokseen):
¼ dl sitruunan mehua
1 valkosipulin kynsi, hyvin pieneksi silputtuna
2 rkl punaviinietikkaa
1 rkl hunajaa
1 tl merisuolaa
1 tl kuivattuja yrttejä kuten oreganoa, rosmariinia, timjamia
1/3 luonnon jugurttia
3 rkl oliiviöljyä

Paista kypsennetty quinoa pannulla kookosöljyssä, quinoa saa saada pintaansa kevyesti väriä, jotta siitä tulee ihanan rapeaa, noin 2-3 minuuttia. Anna jäähtyä.

Valmista kastike sekoittamalla kaikki aineet yhteen. Muista aina maistaa, että kastike on oman makusi mukaista, kaikkia aineita voi laittaa hiukan enemmän tai vähemmän jos siltä tuntuu. Kastikkeen voi hyvin tehdä jääkaappiin jo etukäteen jos haluaa saada valmiin salaatin pöytään nopeasti.

Rouhi hasselpähkinät karkeaksi rouheeksi. Kaavi tai kopauttele granaattiomenan siemenet pois kuorestaan. Sekoita lopuksi salaatin lehdet, paistettu ja jäähtynyt quinoa, granaattiomenan siemenet ja hasselpähkinät yhteen. Lisää lopuksi reilusti taivaallista kastiketta ja tarjoile heti.

Salaatti sopii mainiosti vaikka alkupalaksi, pääruuaksi isompana annoksena tai mikä ettei vaikka pihvin seurana. Tämä on niin hyvää että siihen tulee himo :)


Tiesitkö muuten Quinoasta tämän: se on pinaatille ja punajuurelle sukua oleva yrtti, josta syödään siemenet. Se sisältää paljon kuitua ja rautaa ja on myös hyvä proteiinin lähde. Quinoa on hyvin monikäyttöinen ja sopii käytettäväksi esimerkiksi riisin tai pstan sijasta tai vaikka sekoitettuna salaattiin. Kokeile jos et ole ennen maistanut!

4 kommenttia:

  1. Näyttää tosi hyvältä! Enpä ole ikinä kokeillut Guinoaa, pitääkin tutustua. :)
    -Tiina

    VastaaPoista
  2. Suosittelen, tosi maukasta! ;) nyt sain mukaan reseptinkin, jostain syystä ei päivittynyt aiemmin.

    VastaaPoista
  3. Pelkästään kuvista saa energiaa, saati itse salaatista ja sen voimaannuttavista raaka-aineista, kiitos!

    VastaaPoista
  4. Kiva kuulla! Sitten vaan testaamaan reseptiä : )

    VastaaPoista