torstai 8. elokuuta 2013

Kakkukestit

Olen maistanut erilaisia raakakakkuja silloin tällöin, kun niitä on eteen sattunut. Ovat maistuneet ihan hyvin, mutten ole niihin mitenkään hurahtanut. Kotona en ole niitä ennen tarjonnut. Minun on jo pitkään pitänyt testata muutamia uusia raakakakkuohjeita. Asia olikin unohtunut hyväksi toviksi, kunnes törmäsin tähän ohjeeseen eräässä blogissa (http://www.lily.fi/blogit/vilmap) Sitähän piti testata pian J

Ohje oli suht simppeli ja kuulosti kivalta, koska se piti sisällään aineksia, mistä pidän ihan sellaisenaankin, pähkinöitä, manteleita, marjoja….. Raakakakun houkuttelevuutta lisää ilman muuta myös se, että se on varsinainen terveyspommi ja vielä hyvän makuinen sellainen.

Rehellisyyden nimissä täytyy mainita, että perheen miehet toivoivat, etten tekisi tätä enää koskaan ( J ) eivät ymmärtäneet raakakakun päälle laisinkaan. On kuitenkin kivaa kokeilla jotain uutta ja erilaista! Aamiaisena ja välipalana tämä toimi tosi kivasti.



Kakku maistui parhaalta seuraavan päivän aamiaisena


Tässä teillekin ohjetta pikkasen muokattuna alkuperäisestä.

Pohja
7dl manteleita
5rkl hunajaa
3rkl oliiviöljyä
ripaus suolaa
Täyte
3-4 soseutettua banaania
5 dl vadelmia
Kuorrute
5dl cashewkermaa (sekoita monitoimikoneessa pähkinät ja noin 2 dl vettä, niin että koostumuksesta tulee samettisen kermainen)
 
Hienonna mantelit monitoimikoneessa hienoksi jauheeksi.
Lisää manteleiden joukkoon hunaja, öljy ja suola. Jatka hienontamista.
Painele vuokaan ( valitse sellainen vuoka, mistä saat reunat irti)
Levitä pohjan päälle muussatut banaanit ja puolitetut vadelmat.
Levitä koko tortun pinnalle cashewkerma.

Koristele kakku haluamallasi tavalla ja laita hetkeksi jääkaappiin ennen herkuttelua.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti