maanantai 21. lokakuuta 2013

Ukin muikut

Aurinkoista maanantaita! Viikonloppuun mahtui meillä paljon kaikkea kivaa. Hyvää ruokaa, ystäviä, extempore-sushikestit, aamiaistreffit, liikuntaa, retkeilyä auringossa. Syksy on aurinkoisena aika ihanaa aikaa!

Viikonloppu alkoi mahtavasti, kun mies toi ihanaksi yllätykseksi perjantaina töistä tullessaan muikkuja, aika kiva ylläri! Siitä on pieni ikuisuus, kun olen viimeksi syönyt tai valmistanut muikkuja. Harvoin nautittuna ne on niin herkullisia että! Muikut olivat myös savolaista syntyperää olevan ukkini lempiruoka <3

Ensimmäinen satsi ( muikkuja oli siis 1 kg!!) herkuteltiin paistettuina ja toinen satsi pääsi herkulliseen marinadiin ja seuraavan päivän ruokalistalle. Tässä teillekin reseptit, toimii hienosti niin muikkuihin kuin silakoihinkin:

Ukin muikut,4 annosta ( Kirjasta Äidiltä Tyttärille, Elina Halttunen)

500g silakkafileitä tai muikkuja
ruisjauhoja
suolaa
voita paistamiseen

marinadi:
1dl vettä
½ dl valkoviinietikkaa
½ dl fariinisokeria
silputtua purjoa
1 laakerinlehti
10 mustapippuria
10 rosepippuria
fenkolia koristeluun

1.Laita kaksi silakkapihviä vastakkain tai kokonainen perattu muikku ja leivitä ruisjauhoissa joihin olet sekoittanut hyppysellisen suolaa.
2.Asettele kalat uunin pellille, kaada päälle vähän voisulaa ja paista uunissa noin 15-20min ( kunnes ovat rapeita) tai paista voissa pannulla rapeiksi- herkuttele pian!

Vaihe kaksi
3.Anna paistettujen kalojen jäähtyä. Sekoita marinadin ainekset ja kaada jäähtyneitten kalojen päälle. Anna maustua seuraavaan päivään.
4. Herkuttele!
Säilyvät kylmässä hyvin vaikka viikon.


Pyörittele kalat ruisjauho-suolaseoksessa

Valmiina uuniin

Tuhtien muikkujen kera maistui raikas salaatti

Aurinkoinen sunnuntai <3




Itämeren kaloja syötäessä kannattaa huomioida Eviran ohjeistus.
Valtion ravitsemusneuvottelukunnan suositusten mukaan
·         kalaa on hyvä syödä ainakin kaksi kertaa viikossa
·         eri kalalajeja on suositeltavaa käyttää vaihdellen.
Poikkeukset syöntisuosituksiin
Kalan hyvistä ravitsemuksellisista ominaisuuksista huolimatta Itämerestä, etenkin Pohjanlahdesta ja Suomenlahdesta pyydettyä lohta tai taimenta ja silakkaa syömällä voi altistua tavanomaista suuremmille määrille terveydelle haitallisia dioksiineja ja PCB-yhdisteitä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti