torstai 6. kesäkuuta 2013

Salade de Chevre


Kukkuluuruu ja terveiset rannalta! Helteistä on otettu kaikki irti ja päivät ovat kuluneet rantahiekassa kieriskellen ja vilpoisasta vedestä nautiskellen. Kesä on ihanaa aikaa! Viime kesänä olin erittäin raskaana ja maha oli jo sen verran suuri, että kesästä ei niin tullut nautittua. Nyt otan kaiken takaisin ja koko ajan on kiire ulos auringonpaisteeseen J

Ruuaksi on viime päivinä maistuneet kevyet kesäruuat kuten erilaiset kalat uusien perunoiden ja vihersalaatin kera ja runsaat salaatit, nopeaa, terveellistä ja hyvää. Yhtenä päivänä tehtiin ihanaa vuohenjuustosalaattia mihin laitettiin joukkoon kaikenlaista herkkua. Tästä sai juuri sopivasti energiaa päivän tarpeeseen. Pelkkä vihreä salaatti ei olisi riittänyt mihinkään, mutta kun mukaan lisää sopivasti juustoa, hedelmiä, pähkinöitä, kuivattuja hedelmiä jne. jne. niin johan lähtee nälkä.



Salade de chevre
Erilaisia salaatteja makusi mukaan
Nektariinia
Kuivattuja karpaloita
Saksanpähkinää
kuullotettua punasipulia
Tomaattia
Kurkkua
Paistettua vuohenjuustoa

Sekoita kaikki aineet juustoa lukuunottamatta yhteen isossa kulhossa. Sekoita kastikkeeksi oliiviöljyä, tummaa balsamicoa, makusi mukaan hunajaa, suolaa ja pippuria. Kasaa annos lautaselle. Paista vuohenjuuston viipaleet pannulla sopivan ruskeiksi ja aseta annoksen päälle. Viimeistele kastikkeella.
Bon Appétit!


Aurikoisia rantapäiviä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti