torstai 2. toukokuuta 2013

Saaristolaisleipää ja muita Vapun herkkuja


Aurinkoista toukokuun alkua! Vappu sujui meillä mahtavasti notkuvien pöytien ääressä. Maha on herkuista pinkeänä vieläkin.

Aattona käytiin miljoonan muun ihmisen kanssa kaupungilla ihmettelemässä vappuhulinoita ja hakemassa pallot pikkuisille. Kilisteltiin myös Vapun ja kevään kunniaksi lasilliset kuohuvaa. Ihanan aurinkoisena Vappupäivänä lähdettiin herkuttelemaan brunssille vanhempieni luo. Suurimman osan herkuista oli loihtineet mun vanhemmat, mutta myös me muut tuotiin jotain mukanamme. Pöydästä löytyi mm. riimihärkää, graavia siikaa, aasialaiseen tyyliin haudutettua possun niskaa, lohta, voileipäkakkuja, salaatteja, juustoja, taivaallista suklaakakkua…..Kaikki oli niin hyvää että syömistä olisi voinut vaan jatkaa ja jatkaa.

Minä lupasin tehdä brunssille saaristolaisleipää ja salaattia. Leivän teko vie jonkin aikaa, mutta se kannattaa. Lopputulos on aina yhtä hyvä. Tätä on myös aika hankala mokata, onnistuu aina!



Jaan reseptin myös tänne- tästä satsista saat kolme isohkoa limppua tai neljä pienempää. Teen leipää aina juhannuksena ja jouluna ja sillä välillä jos mieli tekee ; )



Sekoita hiiva kädenlämpöiseen piimään
Lisää muut ainekset, sekoita ja alusta
Anna kohota noin tunnin verran
Laita taikina pitkulaisiin leipävuokiin ja paista 175 asteessa 120 minuuttia

Lohta ja muita herkkuja

Suussa sulavaa riimihärkää

Seuraavan päivän lounas :)

Resepti:Elina Halttunen " Äidiltä tyttärille"

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti